lauantai 16. joulukuuta 2017

TYYNELÄN TONTTULA



Joku saattoikin huomata viivettä blogin päivityksissä ja siihen syy löytyy innokkaan opiskelijan kiireistä. Kaikenlaista on tapahtunut viime aikoina, mutta täällä ollaan! Ja näin tulevan joulun tunnelmissa ajattelin muistella kesän lämpöäkin. Ainakin sen verran mikä liittyy tonttuihin!




Kesälomalla vihdoin ja viimein tuli mahdollisuus vierailla Tyynelän tonttulassa Luodon Västerbyssä, joka sijaistsee Pohjanmaalla. Sieltä on lähtöisin meidänkin jouluja ilahduttava Niklas-tonttu. Tyynelä on paikkana kaunis vanha pihapiiri, jossa riittää nähtävää. Rakennuksia on monia ja tällä vierailulla pääsee aikamatkalle erilaisiin museorakennuksiin.  Ja tonttuja löytyy joka puolelta, niitä kurkistelee ikkunoista ja niitä löytyy alueelta varmasti kymmeniä, jos ei satoja. Käsintehtyjen tonttujen lisäksi alueella näkyy rakkaus menneeseen, vanhoihin esineisiin ja historiaan.




Tyynelän tontuista ei kahta samanlaista löydy, jokainen on yksilö, vähintään kasvoiltaan uniikki, ja jokainen tontuista saa myös oman nimensä. Meidän Niklas-tonttu on veikeä tapaus ja jokaisena jouluna se pääsee kunniapaikalle. Muina aikoina se vetäytyy omiin piiloihinsa talon elämää seuraamaan. 


Tyynelä on auki heinäkuussa ja näin joulukuussa, siellä ilman muuta kannattaa poiketa! Paikan päällä kuulet myös hauskoja tarinoita tonttulassa asuvista tontuista. Jos et pääse paikan päälle ihastelemaan tonttujoukkoa, voi niihin tutustua myös nettisivuilla

Mukavaa alkavaa jouluviikkoa!


keskiviikko 6. joulukuuta 2017

SUOMI 100 VUOTTA!



Tänään on tärkeä päivä kun Suomi juhlii 100 vuotiasta itsenäisyyttään. Vaikka itsenäisyys on ennenkin ollut iso asia, on se tänä vuonna saanut erityisen merkityksen. Onhan pyöreitä hieno juhlia! 



Tänä vuonna olimme mukana Kalevankankaan sankarihaudoilla kunniavartiota seuraamassa, toinen meistä seisoi samanikäisen sodassa kuolleen haudalla. Ja hienoa, miten suuri määrä oli tullut seuraamaan! 






Näin itsenäisyyspäivänä on kiitollinen mieli menneille sukupolville, myös omille isovanhemmille, jotka tämänkin päivän mahdollistivat. Kohta sytytetään kaksi kynttilää ikkunoille ja lämmitetään glögiä. Oikein mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa ja onnea meille jokaiselle! 


torstai 30. maaliskuuta 2017

KEVÄT



Kevään lapsena voin sanoa, että nautin tästä vuodenajasta! Kun pitkän pimeän talven jälkeen valoa riittää taas pidemmälle iltaan - nautin! Ja nyt alkaa tarkenemaankin! Tuo kuvan lainaus sopii tähän aikaan hyvin kun aurinko alkaa lämmittämään jo kivasti ja lupailee jo kesää, mutta talvenkin vielä tuntee. Se missä kevät on näkynyt kotona, on kukissa. Ne jotenkin vain kuuluvat kevääseen ja ovat sisustuksessa se piste i:n päälle. Silloin tällöin olenkin kantanut kotiin kauppareissulta kimppuja (tulppaaneja tietty tähän aikaan vuodesta), mutta välillä olen innostunut sitomaan kimppuja itsekin. 

Posti toi tänään pitkästä aikaa jotain uutta kotiin, nimittäin uuden maton. Mikään helppo tehtävä ei ole löytää toimivaa mattoa koiratalouteen. Olisi kiva että matto olisi tarpeeksi helppo puhdistaa, mutta silti kodikas. Ainakin yksi sellainen nyt löytyi ja makustelenkin sitä parhaillaan olohuoneessa. Kunhan silmä siihen tottuu niin nappaan muutaman kuvan tännekin. Mahdollista toki on, että matto löytää paikkansa muusta huoneesta, mutta kunhan pyörittelen sitä huoneesta toiseen niin pääsen kameran kimppuun :) 

Aurinkoisia kevätpäiviä ja kivaa kuunvaihdetta!


lauantai 11. helmikuuta 2017

HEIJASTAVA KUUTIO





Vielä on tarvetta heijastimille, vaikka valoa onkin jo enemmän. Päätinpä kokeilla heijastinnauhasta tehtyä kuutiota kun tarvikkeitakin löytyi valmiiksi. Nämä eivät olleetkaan helpoimmasta päästä askarteluja minun sormille, mutta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Ja samalla vimmalla tuli kuitenkin väännettyä useampiakin neliöitä :) Ohje löytyi Lankavan sivuilta



Hohtoa pimeisiin iltoihin, tästä lahjavinkkiä vaikka ystävänpäiväksi ja mukavaa lauantaita!

perjantai 27. tammikuuta 2017

MUISTO ETELÄSTÄ




Nyt kun alkaa jo mieli olla tulevassa keväässä ja kesässä, on kiva muistella kesän lämpöä. Sillä tulikin mieleen viimeisin ulkomaanmatkamme Kroatian Dubrovnikiin. Reissu oli onnistunut ja kohde hyvä valinta lomallemme. Joka kohteesta haluan tuoda jotain mukana kotiin ja tältä reissulta muistoksi lähti keraaminen oliiviöljypullo, johon ihastuin ensi silmäyksellä. Näitä Brachian oliivin muotoisia pulloja löytyi kahta kokoa ja ne olivat pakattu kauniiseen pakettiin. Vaikka onkin kallein koskaan ostamani oliiviöljy, tulee pullo uusiokäyttöön kun tämä erä on käytetty. Jos siis matkaat joskus Kroatiaan, tässä hyvä tuliaisidea!

Lisää matkasta voit käydä lukemassa täällä. Tämän etelän muiston myötä toivotan leppoisaa viikonloppua ja kevättalvea! 
(Tänään muuten tuntui jo selvästi kevät!)